HHM2017 kisaraportti



Heipsan,

nyt kirjoittelen kisaraporttia täältä Meri-Teijon maisemista. Ajeltiin tänne perjantaina Kuusamosta ja sehän oli sitten pidemmän sorttinen ajomatka.... täällä olimme vasta joskus 22.30 pintaan ja sitten kamat mökkiin ja pedit valmiiksi... nukkumaan maltoin jossain puolen yön tietämillä ja kellohan pirahti sitten 5.20 että ehdimme ajella Helsinkiin. 

Espoosta haettiin mukaan mun juoksupussukka joka oli noudettu valmiiksi niin ei tarvinnut olla vielä ihan seiskan pintaan Helsingissä.


Päätin jättää tällä kerralla puhelimen pois matkasta, näin ollen ei ollut musiikkia korvissa, päätin lähtee vaan fiilistelemään ja juoksemaan muiden mukana.

Sitten päästiinkin jo lähtöalueelle... join siinä vettä, urheilujuomaa ja seisoskelin varjossa. Veryttelin ja venyttelin lihaksia lämpöiseksi.
Päätin lähteä 2.20 jäniksen perässä liikkeelle vaikka ajattelin, että voisin sen 2.15 ainakin koittaa saada ajaksi, alku olikin hyvä.

Ensimmäinen 5 kilsaa meni 36:47 ja tuntui hyvältä, seurasin sykemittarista vauhtia  ja se pysyi suurin piirtein samoissa koko ajan, tunne oli hyvä.
10 kilsan kohdalla oltiin juostu jo pikkasen parempaa vauhtia....väliaika 1:11:04 ja kävi mielessä että jes tää menee hyvin...lopussa kun pikkasen kiristää niin menee se ainakin siihen 2.20.

Kuuma oli kyllä juosta koko ajan, välillä oli niin lämmin että soijaa pukkas ihan silmiinkin, mutta sykekello näytti suurin piirtein samoja kilometrivauhteja ja oli ihan hyvä tunne. Juomaa pysähdyin juomaan pari mukia joka asemalla...ja se oli viisautta. Välillä olen juossut ilman kunnon juomista kisoissa mutta nyt oli ihan pakko hetki seisahtua ja juoda reilusti.

Kun 15 kilsaa täyttyi niin aikaa oli mennyt 1:47:48 ja ajattelin että kyllä se vikat 6 kilsaa menee, että jaksaa jaksaa. Mutta sitten se alkoi.... Ekat ajatukset oli että tänne kuolee matkalle, muutaman heikossa kunnossa olevan kanssa juoksijan näin siinä ja sitten alkoi kellon tuijotus. Puolikilometriä meni kerralla ja vauhti vaan hidastui. Tuntui että lonkkaan sattuu ja kun huomio kiinnittyy juoksusta johonkin muuhun niin siitä tulee tahmeeta.
Piti ottaa muutama kävelyaskel ja sitten muutama juoksuaskel... mäet meni kävellen...meni 2.30 jänis ohi ja siinä tiesin, että hyvä aika meni...ei vaan saanut juoksuaskelia... viimeisen juomapisteen jälkeen kävelin jonkun matkaa ja sit koitin juosta. Siinä kävellessä aattelin, sinne meni hyvä aika ja pitääkö keskeyttää, onko tässä mitään järkee, mutta sitten päätin, keskeyttäminen ei ole vaihtoehto ja sitten lähdin juoksemaan radan vartta. Mutta meni ambulanssi ohi ja siinä kävelin ja mietin, että hei Minde nyt on tärkein päästä vaan maaliin ja mieluiten omin jaloin. Juotavaa teki mieli aivan jäätävästi... Nikke Ankaran biisi tuli mieleen. 

Jatkoin kävely/juoksu/kävely/ juoksumetodilla loppumatkan. Viimeisen kilsan alkaessa päätin, että nyt juoksen vaikka henki menis mutta maaliin en kävele... ja siellä oli hyvin ihmisiä kannustamassa ja jo maaliin päässeitä kannustamassa. Ja niin se sitten maali lähestyi ja sain kuin sainkin maalisuoralla vielä pienen loppukirin aikaseksi.
Edessä oli kello joka näytti 2:38:18 ja olin onnellinen siitä ajasta.
Se on huonoin aika puolikkailla... mutta mitä sitten, mä pääsin maaliin ja sain mitalin niin ajalla ei oo tässä kisassa mitään väliä. Mä tein sen, ja oon itestäni ihan hurjan ylpee.

Mieheni oli kuunnellut maaliin tulijoita, jotkut olivat siinä sanoneet että hurja keli ja otti voimille, miettinyt että pääsenköhän maaliin ja ei oo puhelintakaan mukana, toivonut että jos kuukahdan niin on lähellä edes joku joka auttaa... mutta selvisin. 

Mitali kaulassa kuvattava
Heti maalilinjan jälkeen





















Menimme porukalla syömään heti siitä ja sitten kaupan kautta mökille. Illan olin todella kankee ja kipee mutta tänään ollut jo paljon parempi. On vaan pitänyt juoda reilusti ja syödä niin on heti paljon parempi olo.

Tästä sitten seuraavaan kisaan valmistumaan joka on elokuussa ja sitten seuraava on syyskuussa.
Ensivuoden HHM:lle on ilmottauduttu, että niin oli "karmea kokemus" 😊

Mutta ensi kerralla tiedän juoda vieläkin enemmän ja varata päähäni jonkun suojan, juomareppukin on harkinnassa niin saa sitten juoda muutenkin kuin vain juoma-asemilla.

Nyt saunaan ja nauttimaan mökkeilystä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Marraskuun mietteitä

Tukholma

Tukholman maraton 2019