Kohti Tampere Countryside Marathonia....



Moikka,

nyt päätin ennen tämän päivän lenkkiä kirjoitella pikkasen mitä tällä hetkellä kuuluu ja miten treenit mennyt.....

Viime postauksessa taisinkin kertoa, että jotain uutta olisi tiedossa ja onhan sitä 😊

Liityin valmennukseen mukaan ja sainkin mieleisen valmentajan itselleni. Kesälomalla tutkin netin tarjontaa ja sitten päätin liittyä Runner´s high esimo-valmennukseen. Nyt on menossa toinen viikko ohjeiden mukaan ja niinkuin valmentajalle päivitin viime viikon tekemiset ja kuulumiset niin on hyvä, että on joku jolle pitää raportoida tekemiset. Oli niin vaikee viikko saada itteensä liikkeelle, että ois jäänyt kyllä lenkit tekemättä muuten.

Tällä viikolla onkin tiivis ohjelma, sitä saa mitä tilaa 😊

Opeteltu sykkeitä seuraamaan, ettei mennä liian kovilla sykkeillä


Oli tarkoitus juosta tuolla TCM tapahtumassa puolikas, mutta tehtiin nyt päätös et juoksen myllynlenkin 12 kilsaa koska sitten vielä syyskuussa olisi puolikas ulkomailla. Ja kun kuitenkin päätin lähteä valmennukseen mukaan niin silloin mennään valkun ohjeilla eikä omin päin.
Tavoitteena olisi saada säännöllisyyttä tähän treenamiseen ja se, että tulisi treenattua niin et ois eteenpäin vievää ja aikaa olisi puolikkaalla hieno parantaa jossain vaiheessa.

Mutta mielenkiintoista tässä on ollut se, että kun sykemittarista seuraa sykkeitä juoksun aikana niin sitä soijaa pukkaa vaikka "joutuu" juoksemaan hitailla vauhdeilla. Tekee todella tiukkaa mennä niin hiljaa kuin ohjeissa lukee, vaan kun ammattilainen tekee ohjelman niin sitä on toteltava. Olen juossut tähän asti enemmän sillä mentaliteetilla, että mitä enemmän tulee kilsoja lenkin aikana niin JES, mutta nyt ei olekaan tärkeitä saada niitä kilsoja kerättyä vaan, että kunto kohenee ja se tehdään pitkällä aikavälillä.

Tämä valmennus on nyt ensiksi sovittu 3 kuukaudeksi, mutta jos vaan on mahdollisuus jatkaa niin kyllä meinaan jatkaa.

Mutta kuten aikaisemmissa postauksissa olen kertonut viime vuoden juoksu haasteista ja vähäisistä kilsoista niin voin kuitenkin nyt sanoa.....että olen mä saanut kerättyä 272 kilsaa tälle vuodelle...
Se on enemmän kuin viime vuonna yhteensä koko vuonna :) eihän se paljoa ole, mutta tälle vuodelle saatetaan sitten tehdä enkat kuitenkin.

Mutta nyt taidan pistää lenkkivaatteet päälle ja lähteä juoksemaan tämän päivän lenkin... 45 minsaa....

Kirjoittelen kuulumiset ennen 5.8 juoksua.... ja nyt treenataan niin saadaan hyvä juoksu :)

tehtiin kesätukka nin helpompi juosta kun ei ole "kauhee pehko" päässä :)

Mukavaa heinäkuuta.....

                                                          <3 Minde

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Marraskuun mietteitä

Tukholma

Helsinki10 takana ja hyvää vappua