Tekstit

Kisaraportti tukholman puolikkaalta 9.9.2017

Kuva
Hejsan, se on eilen juostu Tukholman puolikas ja olihan reissu. Lähdimme tuon oman huoltomiehen kanssa torstaina iltalaivalla kohti Tukholmaa. Aamulla perillä ja muutama tunti siinä seikkailtiin keskustassa ennenkuin saimme hotelli huoneen. Oli mukavan rauhallinen hotelli ja todella hyvä sänky :) se on mulle reissuilla aina tärkeää, että millainen sänky. Mutta oli hyvä ottaa lepoo kun sain ohjeen, että ei saa olla koko päivää jalkojen päällä joten kauheesti ei shoppailtu mutta se oli kyllä järkevää.  Ja vietimme 28v hääpäivää, nää juoksut on tälläinen meidän hääpäivä reissuja <3 Crystal Plaza Hotel Lauantaina aamupalalla söin reilummin koska lähtö oli vasta neljän pintaan. Otimme rennosti lötkötellen huoneessa yhteen saakka ja sitten näimme ystävämme hotellilla. Vietimme yhdessä mukavaa aikaa, kävimme katuruoka tapahtumassa, osa porukasta söi siinä. Itse en enään syönyt, mutta juoda koitin ettei tule jano. Käytiin kahvilla ja siinä söin banaanin ja join kupposen...

Tukholma

Kuva
Heips, täällä ollaan jo ihan intopiukeena, ens viikolla ois lähtö Tukholman puolikkaalle 😏 Pikkasen jo tässä alkaa innostumaan. Nyt on ollut viimeiset viikot todella hyviä treenin suhteen, oon tehnyt valmentajan tyytyväiseksi ja tottakai siinä itsekin on tyytyväinen, että treenit kulkee ja ne on tehty just eikä melkein. Pitää ihan itselle sanoa Hyvä Minde 👌 Sain viikko sitten elämäni ensimmäiset moniteholasit ja nyt on opeteltava niiden kanssa elämään, tää koneella kirjoittaminen ja lukeminen on vielä "hiukan " haastavaa, pitää osata lukea nokka pystyssä :) minä ja uudet lasit Mutta niin hommasin tossa muutama viikko sitten uuden Polar sykemittarin, kyllä on niin jees että on ranteesta mittaava sykemittari. Ei tarvitse laittaa sykepantaa päälle ja nyt on treenitkin kulkenu jotenkin paremmin kuin aina on syke tiedossa. Todella vähän seurasin ennen sykkeitä kun on rintava ihminen niin tuntunut sen pannan laittaminen "ahdistavalta" mutta nyt on elämä...

Takana TCM ja edessä päin Tukholma....

Kuva
Moikka, lomalla ollaan ja Kuusamoonhan se piti taas päästä :) Se meni joo TCM ja siitä oli viikko sellasta ettei tullut treenattua.. mutta nyt viime viikko meni todella hienosti ja tein joka treenin just niinkuin valmentaja on pyytäny tekeen. Nyt lähti uus viikko ja ollaan täällä Kuusamossa. Lauantaina tultiin ja on ollut kyllä hyvä ilma tähän asti, mutta tänään ollut jo melko viileetä. Eilen oli lepopäivä ja suunnittelin, että kun lähdetään kauppareissuun niin pistän juoksukamppeet päälle ja kotiin tullessa jään 7 kilsaa ennen mökkiä kyydistä pois. Noh näin tein ja oli tänään sellanen juoksu että sykkeet pomppi ylhäällä enkä todellakaan juossut lujaa. Välillä on päiviä että sykkeet pomppii vaikka en niin selitystä asiaan tiedäkään. Mutta kun jää kyydistä pois niin siinä on tossua toisen eteen vain laitettava jos tahtoo mökille. Kädet oli niin jäässä ja punaiset kun pääsin perille, tässä on muutama tunti mennyt että oon saanut itteni lämpimäksi, sitä olin niin syvä jäässä. E...

TCM raportti 5.8.2017

Kuva
Moikka, nyt pitää heti kirjoittaa blogiin tuntemukset kun ne on vielä hyvin muistissa. Aamulla heräsin siinä 8.30 aikoihin ja heti alkoi jännittämään toi juoksu, tää oli jo 5 kerta ja kertaakaan en ole näin jännittänyt, niin siksi nyt ihmettelen, että mikähän siinä sai aikaan sen jännityksen. Mutta ajallaan lähettiin ajeleen Teiskoon, mies jätti mut sinne kun oli menossa työreissulle... ehkä se oli se jännitysmomentti kun kaikki muut puolikkaat "oma huoltaja" on ollut mukana. Nähtiin ihanan Marikan kanssa ennen lähtöä siinä, olimme molemmat takomorunners juoksijoita. Oli huippua saada olla mukana, kiitos Takomorunners:lle että sain tälläinen mahdollisuuden. lähtö alueelle menossa muiden juoksijoiden kanssa inhoon lippalakkia,  mutta päätin laittaa päähän kun sateli vettä Muutaman kuvan ehdin napata siinä ennen juoksua, lippis päähän vaikka ei se mun päähän sovi, mutta kun ripsi vettä ja jos vaikka vahingossa aurinko paistaa niin ei aivan päähän paista. Toki...

Viikon päästä TCM

Moikka, täällä jo odotellaan, että ensi lauantaina olisi sitten puolikkaan aika. Pikkasen kutkuttaa jo, että meniskö pikkasen helpommin kuin HHM kesäkuun alussa. Tällä hetkellä näyttää ettei sataisi ja olisi lämmintä. Se on haasteena sitten tuo lämpö, mutta onneksi nyt mulla on itellä mukana juoksureppu jonne saan juotavaa mukaan. Tällä viikolla on tullut muutama lenkki tehtyä mutta on tullut käveltyäkin. Tampereella käytiin yhtenä päivänä töiden jälkeen shoppailemassa niin siinä tulee kyllä askelia. Eilen vietettiin mukava iltapäivä Viikinsaaressa jossa ystävän ja hänen lastensa kanssa kierreltiin sinne ja tänne. Vesi on elementti josta niin nautin, sitä siellä sai katsella :) Mutta olen yrittänyt innostaa työkaveriani mukaan tuonne puolikkaalle, saapi nähdä saanko seuraa jos en nyt itse juoksuun niin jos vaikka matkalle kun ajellaan Teiskoon. Huoltojoukkoihin ilmeisemmin sitten saankin tyttäreni kun mieheni taitaa ollakin sen päivän töissä. Ajalla ei nyt taida olla niin s...

Kohti Tampere Countryside Marathonia....

Kuva
Moikka, nyt päätin ennen tämän päivän lenkkiä kirjoitella pikkasen mitä tällä hetkellä kuuluu ja miten treenit mennyt..... Viime postauksessa taisinkin kertoa, että jotain uutta olisi tiedossa ja onhan sitä 😊 Liityin valmennukseen mukaan ja sainkin mieleisen valmentajan itselleni. Kesälomalla tutkin netin tarjontaa ja sitten päätin liittyä Runner´s high esimo-valmennukseen. Nyt on menossa toinen viikko ohjeiden mukaan ja niinkuin valmentajalle päivitin viime viikon tekemiset ja kuulumiset niin on hyvä, että on joku jolle pitää raportoida tekemiset. Oli niin vaikee viikko saada itteensä liikkeelle, että ois jäänyt kyllä lenkit tekemättä muuten. Tällä viikolla onkin tiivis ohjelma, sitä saa mitä tilaa 😊 Opeteltu sykkeitä seuraamaan, ettei mennä liian kovilla sykkeillä Oli tarkoitus juosta tuolla TCM tapahtumassa puolikas, mutta tehtiin nyt päätös et juoksen myllynlenkin 12 kilsaa koska sitten vielä syyskuussa olisi puolikas ulkomailla. Ja kun kuitenkin päätin lähteä v...

HHM2017 kisaraportti

Kuva
Heipsan, nyt kirjoittelen kisaraporttia täältä Meri-Teijon maisemista. Ajeltiin tänne perjantaina Kuusamosta ja sehän oli sitten pidemmän sorttinen ajomatka.... täällä olimme vasta joskus 22.30 pintaan ja sitten kamat mökkiin ja pedit valmiiksi... nukkumaan maltoin jossain puolen yön tietämillä ja kellohan pirahti sitten 5.20 että ehdimme ajella Helsinkiin.  Espoosta haettiin mukaan mun juoksupussukka joka oli noudettu valmiiksi niin ei tarvinnut olla vielä ihan seiskan pintaan Helsingissä. Päätin jättää tällä kerralla puhelimen pois matkasta, näin ollen ei ollut musiikkia korvissa, päätin lähtee vaan fiilistelemään ja juoksemaan muiden mukana. Sitten päästiinkin jo lähtöalueelle... join siinä vettä, urheilujuomaa ja seisoskelin varjossa. Veryttelin ja venyttelin lihaksia lämpöiseksi. Päätin lähteä 2.20 jäniksen perässä liikkeelle vaikka ajattelin, että voisin sen 2.15 ainakin koittaa saada ajaksi, alku olikin hyvä. Ensimmäinen 5 kilsaa meni 36:47 ja tun...